IFYE-vaihto Sveitsissä 2023

Moikka, Elina tässä 🙋‍♀
Olin Sveitsissä vaihdossa kuusi viikkoa. Majoituin ensimmäisessä perheessä neljä viikkoa. Kyseessä oli suht. iso maatila, mutta autoin lähinnä puutarhatöissä, kotitöissä ja lemmikkien hoidossa. Muutaman kerran käytiin esimerkiksi Schwingfesteillä (sveitsiläinen painitapahtuma), kaupungilla kattelemassa ja syömässä ja paikallisilla festivaaleilla. Tää perhe mielellään kerto ja esitteli paljon perinteistä sveitsiläistä kulttuuria, mikä oli mielenkiintosta!
Toiset hostit, joiden luona majoituin, olivat kaksi nuorta kämppistä. Kummankin vanhemmilla on maatilat, joilla pääosin itekkin vietin päivät. Pääsin auttamaan maatilan töissä, mistä tykkäsin! Etenkin eläinten parissa oli kiva päästä auttamaan. Pääsin tapaamaan paljon uusia ihmisiä, kuten hostien perheitä ja ystäviä ja myös paikallista nuorisoa.
Reissun alussa oli orientaatioviikonloppu kaikkien Sveitsiin tulleiden vaihtareiden kesken. Oli uskomattoman hauskaa ja juttua kyllä riitti. Myös mun ja toisen suomalaisen vaihtarin pitämästä Suomi-esittelystä tykättiin kovasti (salmiakista tosin ei...) ja saatiin isot naurut aikaseks. Oli jännää päästä vertailemaan omaa ja muiden vaihtareiden tai Sveitsin kulttuuria.
Paljon kerkesi olla spesiaalimpia aktiviteetteja puolelletoista kuukaudelle, mutta päällimmäisenä jäi mieleen aivan arkiset asiat ja keskustelut paikallisten kanssa. Ja toki upeat maisemat 😯 Tutustuin aivan mahtaviin tyyppeihin ja tuntui haikealta lähteä pois. Opin vaihdon aikana paljon ja olihan tää nyt arvokas kokemus 🥰

-Elina